Solunsalpaajat eli sytostaatit ovat joko suonensisäisesti annettavia tai suun kautta otettavia lääkkeitä. Niiden tehtävänä on vaikeuttaa solujen kasvua ja jakautumista. Lääkkeen annostelutavasta riippumatta solunsalpaajat kulkeutuvat verenkierron mukana kaikkialle elimistöön. Tästä johtuen solunsalpaajahoidot ovat erityisen tehokkaita nimenomaan non-Hodgkin -lymfoomien hoidossa, koska yleensä diagnoosivaiheessa tauti on jo levinnyt laajalti ympäri kehoa.

Lymfoomapotilaiden hoito aloitetaan yleensä useamman solunsalpaajan yhdistelmällä, johon yhdistetään lisäksi biologinen vasta-ainehoito. Eräs tyypillisimmistä non-Hodgkin -lymfoomien hoitoon tarkoitetuista solunsalpaajayhdistelmistä, jota käytetään sekä aggressiivisten että hidaskasvuisten lymfoomien hoitoon on CHOP-hoito.

CHOP-hoito sisältää syklofosfamidia (C), doksorubisiinia (H), vinkristiiniä (O) ja prednisonia (P). CHOP-hoidon lisäksi hoitoon lisätään usein myös vasta-aine nimeltään rituksimabi, joka tehostaa solunsalpaajien tehoa huomattavasti. Solunsalpaaja- ja vasta-aine-hoidon yhdistelmää annetaan potilaalle yleensä 6–8 kertaa. Muita hoidoissa käytettyjä solunsalpaajia ovat mm. klorambusiili, fludarabiini ja etoposidi.

Koska solunsalpaajat kulkeutuvat kaikkialle elimistöön, ne voivat vaikeuttaa myös terveiden solujen kasvua ja jakautumista. Tästä syystä solunsalpaajahoitoihin voi liittyä haittavaikutuksia, joista tavallisimpia ovat infektiot, väsymys, pahoinvointi, suun limakalvojen kipeytyminen ja ripuli.